29.5.2011

Pesämunia

Sain hieman alkusoittoa ryijyrupeaman laajuudesta kun rullasin (melkein) kaikki langat vyyhdiltä kerille. Valehtelematta siihen meni aikaa enemmän kuin 9 tuntia, ja vielä jäi paljon rullattavaa. Mutta kaikista väreistä on ainakin rulla ja pohjaväreistä kaksi. Osaa langoista kuluu niin vähän, että ne oli jo valmiiksi pätkitty, joten ne saivat olla rauhassa. Jotku värit eroavat vain äärettömän vähän toisistaa, eron näkee vasta kun ne on suurilla rullilla.

Eikö ole herkullisia värejä !

28.5.2011

Stylish dress book D


Tämä nätti pikkuinnen jakku tai paita oli valmis jo jonkin aikaa, mutta nappien ompelu kuuluu siihen kategoriaan ompelussa, jota välttelen viimeiseen saakka. (Seuraavaksi tulee lahkeiden lyhennys.) Joten valmistuminen venyi hieman. Kangas on ohuen ohutta silkkiä, mutta ompelu sujui Bernina 830:lla ilman minkäänlaisia ongelmia, myös napin lävet !



Tässä vielä kurkkaus Pariisin ostoksiin, hyvänen aika, en ole esitellyt niitä vielä.



Aika vaatimattomia ovat, mutta sopivan mammatyylisiä. Niistä tulee lisää pieniä tunikoita ja jakkuja.

27.5.2011

Stylish dress book E

Tämän suloisen kankaan ostin  1 eurolla, kiitos Lea !


Ensimmäinen tunikani onnistui mielestäni melko hyvin. Valitsin summissa suurimman koon ja lisäsin myös saumanvarat. Ainoa pienehkö moka sattui kun ompelin takakappaleen alaosan nurjan puolen ulospäin. Se on aavistuksen vaaleampi kuin muut osat. Mutta hoidan tämän pulman siten, etten käännä kenellekään selkääni. Yksinkertaista.

Hihojen istutus oli kans oma juttunsa, kun ehdin ommella rypytyslangan ja kaikki, kunnes huomasin että kumpihan on oikean ja kumpi vasemman käden hiha. Ei ole enää oiken nouhauta asiaan.

Muutoin tunika oli hauska ommella ja pidän sitä varmasti paljon.

ps. Kirjaa saa myös suomeksi, tekijä on Yoshiko Tsukiori ja kirjan nimi Ihanat mekot ja tunikat.

26.5.2011

Kaupungilla Neron kanssa

Niin se vain aika lentaa. Tarkoitus oli heti aamusta sännätä nappien ja vetoketjun ostoon, mutta tunnollisena vaimona silitinkin 7 paitaa miehelleni plus pari itselleni. Mekot eivät siis ole edistyneet.

Sen sijaan otin Neron mukaan kauppamatkalle ja tässä pari kuvaa. Ensimmäisessä kuvassa Nero tietää kuinka Stockalle mennään, määrätietoisena : D


Neroa kiinnostaa myös politiikka. Selvää kansanedustaja-aineista, sen verran laajakatseiselta näyttää.


Miksei myös jopa preidentiksi, jos valtaoikeuksiin ei kosketa.

25.5.2011

Pandoran laatikko

Tänään totetutin pitkäaikaisen haaveeni ja ostin ensimmäisen ryijyn, siis pohjan ja langat ja mitä kaikkea se sitten tarviikaan. Ostin sen Suomen Käsityön Ystävien myymälästä. AAAh siellä oli niin  paljon kaunista käsityötarviketta. Täytyi ihan taistella, etten samalla ostanut tyynynpäällisiä tai liinoja kirjottaviksi.

En valinnut helponta ryijyä vaan sellaisen, jonka ehdottomasti HALUAN seinälleni. En malta odottaa, että pääsen tosissani tekemään sitä. Ajan viikonlopuksi tätini luokse, hän on luvannut opettaa minulle niksit ja auttaa alkuun. Oma äitini ei tehnyt ryijyjä, vaikka sitten kyllä kaikkea muuta käsityön saralla.

Tämän nykyryijyn on suunnitellut Sirkka Könönen vuonna 1994 ja sen nimi on Tähtipolku.

http://sky.workspace2.smilehouse.com/PublishedService?file=page&pageID=3&action=view&groupID=347&pagenr=6

Kaikki oli pakattu kauniisti laatikkoon ja myönnän, että jännitti kun avasin sen. Sisältä paljastui valtava määrä mm kauniita lankoja.



Ja erilaisia malleja ja karttoja.



Tämä näyttää ihan cobolt-koodaukselta.



Huomenna näytän mitä olen saanut mekko-rintamalla aikaiseksi.

Ompelemisiin !

24.5.2011

Terveisiä Pariisista

Ihana Pariisi

Vein mukanani 8 pussukaa, Pariisiin uppoaa niitä paljon. Sinne lähti golf-pussit, Wear me - Wash me pussit, 1001 yön pussit ja kirkkaat pussit.





Kuvien laatu on todella huono, olen varmaan pudottanut puhelimen liian monta kertaa lattialle.

Näiden tuliaispussukoiden lisäksi näin siellä monta muuta tekemääni pussukkaa. Kiva nähdä että ne ovat hyvässä käytössä ja ilmeisen mieleisiä.

Kankaita


Mä mistä alkaisin tän laulun... Googlaamalla en löytönyt paljokaan kangaskauppavaihtoehtoja ja ne olivat ympäri Pariisia. Kunnes löysin varsinaisen kangaskeskittymän. Se oli Basilique du Sacre-Coeurin juurella. Kauppoja oli loputtomasti ja niitä oli eritasoisia ja eri tarkoitukseen. Myös tilkkukangaskauppoja löytyi ja ne olivat hyvätasoisia. Tosin kasgasvalikoima ei ollut ihan mieleiseni, joten uskomatonta kyllä en ostanut tilkkuakaan. Hinnat vaihtelivat 15 - 20 euron kieppeillä metri. Myös kaikkea muuta ihanaa ompelemiseen liittyvää oli tarjolla. Joskus harvoin minulle käy niin, että kun tarjonta ylittää hillittömästi tarpeeni, menen totaaliseen lukkoon. Nyt minulle kävi niin, en ostanut mitään.

Varsinainen päämääräni oli  kuitenkin löytää tunikakankaita ja löysinkin ihanan Liberty of London sarjan kankaita.  Ihania ohkasia puuvillakankaita, 22 e metri. Raskin ostaa kolmea eri kangasta. Löysin myös jo sivun netistä, josta niitä voi tilata Lontoosta, 19 puntaa metri.

Muuta hauskaa


Netissä shoppailu on hauskaa ja sieltä löytyy mitä vaan. No kun olin löytänyt nämä ihanat kankaat, seuraavaksi etsimme vintage kaavoja... ihania 50-luvun leveähelmaisia mekkoja. 6 erilaista kaavaa yhteensä 55 dollaris. Kun saan ne kotiin, näytän ne heti täällä.

19.5.2011

Pussukoita Pariisissa

Tilaustyö taas, toiveena oli puhtaat värit ja raikkaus. No näissä pussukoissa yhdistyvät molemmat. Seuraaviin pussukoihin laitan sisätaskuja koko seinämän verran ja jaan ne sitten vain ompelemalla sopivan kokoisiksi. Voisin vielä kehittää  ajatusta lisää siten, että tekisin yhden pitkän, mutta matalahkon taskun meikkisivelimille. Sen voisi sulkea joko lipalla, jossa on tarrahauha tai ihan vetoketjulla.

Kun kuvien lähettäminen ei jostain syystä nyt onnistu, päiviän tämän postauksen niiden osalta myöhemmin.

Nyt on jo kiire tilkkukauppoihin. Jos joku osaa vinkata hyviä kangaskauppoja, ilolla otetaan vinkit vastaan

17.5.2011

1001 yön pussukat

Nämä ihanat pienet pussit sointuvat täydellisesti Life on Mars tilkkutäkkiin.  Onhan ne tehty täkin jämäpaloista. Pussukat lähtevät tyttärelleni Englantiin.



Kaankaat ovat batikkia. Kaikki eivät pidä batiikista, mutta minä rakastan niiden voimakasta ja hehkuvaa värimaailmaa.

Tein pussukat Suomi-Ruotsi ottelun aikana, kun en pystynyt seuraamaan itse ottelua. Oli liian jännittävää.

16.5.2011

Golf-kentälle

Pelaan golfia, se on ihana harrastus, liikuntaa ja sosiaalisuutta sopivassa määrin. Kentällä kaikki on tasavertaisia, voit siis pelata aloittelijan kanssa yhtä hyvin kuin singelin kanssa (hcp siis 1-numeroinen) Oma tasoitukseni on 22.2.

Yksi golfin haasteista on bagi, ei laukku jossa mailat ovat. Normaalisti bagissä on  käsittämättömän määrän taskuja, ja varmaan ne on suunniteltu silten, että jokaiselle asialle on oma taskunsa. Mutta minun bagissä puolestaan jokaisessa taskussa on jotain. On siis haasteellista muistaa missä on auton avaimet, rahat, puhelin, sormukset... Siksipä tein golf-pussukan. tai oikeastaan 2. 



Isommassa pussukassa on jopa vetoketjullinen tasku esimerkiksi sormuksille tai muulle pienelle. Pussukkaan mahtuu myös aurinkorasva, kyy-pakkaus, pinnejä hiuksille ym. tilpehööriä.

Jotain sinistä ja valkoista

Uusi tilkkutyö

Olen tässä suunnitellut uutta tilkkutäkkiä jonka värit olisivat sininen ja valkoinen. Eilen kävin jopa tyttäreni kanssa keskustelua siitä, miten siniset ja valkoiset ruudut asettelisi. En kuitenkaan ollut ihan tyytyväinen lopputulokseen, mielestäni se kaipasi vielä jotain. No viime yönä  asia kirkastui minulle, siellä täällä vois vaikka LEIJONIA !

12.5.2011

Stylish dress book

Kauan etsimäni, vihdoin löytämäni ja heti tilaamani kirja tipahti tänään postiluukusta. Ihana kaavakirja, jossa on nuorekkaita mekkoja, tunikoita ja paitoja. Juuri sopivaa harrastetta sadepäivien varalle.


Enää ei tarvitse ommella mutu-menetelmällä, vaan saan ihan oikeat kaavat ja ohjeet. Myönnettäköön, että kirja on toki kokonaan japaniksi, mutta mallit ja työohjeet on näytetty erittäin selvästi. Olen varma, että pystyn ilman kirjallisia ohjeita ompelemaan oikean näköisiä vaatteita.





Olen jo tehnyt tarvittavia hankintoja Eurokaankaasta


Kaksi päällimmäistä ovat hyvin ohutta silkkiä ja varmaan vaativat vuoren. Seuraavat kaksi, sinipallonen ja punakukkainen ovat löytölaaristä, sifonkiä. Maksoivat 2,50 euroa kappale.

Viidennen sinikukallisen ohuen puuvillakankaan ostin Syyringin kankaidenvaihtoillsta 1 eurolla. Kiitos Lea. Luulen että se on sopivin kangas tuleviin projekteihini.

Nyt sitten aletaan odotella sadepäiviä.

Pikaisiin ompelemisiin.

9.5.2011

Ruusuja laukussa

Tämä kangas oli niin kaunis, että en halunnut leikellä sitä paloiksi. Tässä ruusujen hehkua.



Tein siis laukun taas yhdestä kankaasta. Osasyy oli myös etten millään löytänäyt kankaaseen sopivia sävyjä. Vaikka Kaffe Fassetin kangasta, jossa mustalla pohjalla oli valkoisia palloja olis voinut olla raikas vaihtoehto käyttää huolittelukaitaleessa. Halusin kuitenkin tällä kertaa säilyttää väriskaalan yhtenäisenä.



Sopivaa nappia ei löytynyt kotoa, sen saan vielä valita. Onko toiveita?  Ollako se musta, lila vai joku punaisen sävyistä.

Laukulle on jo ottaja.

Ompelemisiin.

7.5.2011

Uusi yöpaita

Kolmas tunika näytti myös hyvältä, mutta kukaan ei halunnut sitä. Yritin keksiä kaikkea miten saisin siihen jotain särmää, mutta kaikki oli liian söpöä. Ja kun kokeilin sitä päälleni, se näytti ihan yöpaidata. No mikäs siinä, tein myös pienet shortsit ja niin sain uuden yökkärin.

Nyt täytyy lähteä taas kangaskauppaan.

Ompelemisiin !






 

6.5.2011

Something old something new

OK, here is the pile of new fabrics... they are sooo cute.



And the old model.


Let see if I can make something new to wear.


So here comes the first one. I always end up sewing thing like 3 times. I didn't have any proper model so to be on the safe side I added too much seam allowances.  And then I have to make it smaller and smaller. Practice makes perfect. I hope you like it. I'm going to wear it with white trousers.




As you may see I made it little shorter and i didn't add any frill. I just used elastic thread in my bobbin.


This blue dress has already a happy owner.




Girls, I know you are reading this. You know where to send the orders.

5.5.2011

WEAR ME / WASH ME

Minua pyydettiin tekemään pienet matkapussit alusvaatteille. Ja taas keskityin enemmänkin valmistamiseen kuin itse tilkkupintaan. Halusin, että pussukat olisivat samanlaisia, mutta selvästi erotettavissa toisistaan. Siksi valitsin samaa printtiä mutta eri värityksellä olevat kankaat. Vuoreksi valitsin oikein kauniin ja kirkkaan punaisen kuosin.



Nämä pussukat valmistin siten, että tikkasin yhteen kaikki pinnat. Valkoiseen kaitaleeseen kirjoin WEAR ME ja toiseen WASH ME. Sen jälkeen kiinnitin vetoketjun.



 Ompelin pussin muotoonsa ja huolittelin saumat.



Ja nyt ei muuta kuin hyvää matkaa !

4.5.2011

Paikka Auringossa

Tämä projekti meinasi mennä pitkäksi, ei siksi, että olisin tehnyt sitä kauan, vaan aloitin teon liian myöhään. Vielä Pitkänäperjantaina huolittelin reunoja ja päättelin langanpäitä. Mutta hyvin ehti valmiiksi.






Idean tähän liinaan sain Marlelta, joka esitteli tätä suloista blokkia omassa blogissaan. Lisäksi, kun pystyin ostamaan lisää ihania raikkaita keltaisia kankaita (keltainen ja oranssi ovat lempivärejäni) tiesin heti mitä teen ! Hyvä nimi kruunaa koko komeuden. Liinan koko on 41cm x 148cm (16 inch x 58inch)





Tikkauksen kopioin myös suoraan Marlelta, koska se mielestäni sopi erinomaisesti tähän pikku liinaan. Tikkausjäljessä on vielä hiottavaa, alalanka jää joskus  liian tiukalle ja se ei ole kaunista katseltavaa. Mutta toisaalta, jos kasaan oikein paljon tavaraa liinalle, ei kukaan pääse sinne alapuolelle kurkkimaan.

Kuten kuvasta näkyy, liinan päällä on muodikkaasti vintage munia, jotka lapset maalasivat joskus monta vuotta sitten, hyvin ovat säilyneet. Lisäksi Iittalan vihreä vitriini, jota en voinut vastustaa ja mustikan ja puolukan varsia.





Place in the Sun

I made this little table runner for Easter. I confess, I copied the blog and the stitching from Marle. I just love it, yellow and orange are my favorite colors. The eggs are vintage, the kids painted them long time ago.



1.5.2011

Isompi ja pienempi laukku

Tämän isomman laukun esittelen siksi, että olen äärettömän ylpeä ja iloinen siitä, mutta myös siksi, että se on ensimmäinen omatekemä laukku. Kuten näkyy se on tehty batiikkikankaasta ja pinta on punosta.   Ei kaikkein nopein malli, mutta oli onnistunut ja olen käyttänyt sitä paljon.





Sininen kesälaukku

Varsinainen ylpeyden aihe on tämä pikkulaukku. Tein se Amy Butlerin ohjeen mukaan Faffe Fassetin kankaasta. AAAH se on ihana. Aikaa kaikkineen meni 4 tuntia.



Tässä ns prototyypissä en käyttäny mitään varsinaista tilkkupintaa, koska halusin keskittyä vain itse laukun tekoon. Täytyy sanoa, että ohje oli kyllä pikkutarkka, mutta joko en lukenyt ihan riittävän tunnollisesti sitä tai sitten en ymmärtänyt, mutta vinkkiä esim pohjan vahvinnekankaan kiinnittämisjärjestyksestä siinä ei kerrottu. Prototyypissä on siis vielä hiottavaa.


Käytin laukun reunassa huolittelukaistaletta, 

Vaikka laukun pitäisi kaventua ylöspäin, näyttää se tekevän juuri päinvastoin
Ja nappi kuulu oikeasti vihreään bleiseriin

Lohtupeittoja Japaniin

Vielä haluan kertoa suuremmoisesti onnistuneesta LOHTUPEITTOKERÄYKSESTÄ Japaniin. http://koti.welho.com/msamila/syyrinki/lohtupeitto.htm . Kannattaa lukea.


Hauskaa Vappua kaikille !




Ompelemisiin !