30.8.2011

74

Ryijy etenee hyvin. Kun keskiosan värisekamelska on ohitettu, alkaa väriseoksia olla taas vähemmän ja ajatus pysyy paremmin kasassa. Enää 25 % jäljellä ja tuntuu, että työ valmistuu ihan tuosta vaan. Ja varmaan valmistuisikin, ellei olisi näitä pakollisia vapaapäiviä.



Ryijyn teko on raakaa työtä eikä se sisällä mystiikkaa, mutta aimo tujauksen sinnikkyyttä se vaatii. Langat täytyy pysyä numeroituna koko ajan, sävyerot voivat olla niin pienet, että niitä voi olla tosi vaikea huomata. Kun langat on keritty vyyhdeiltä rullille ja numeroitu, ei jää tilaa arvauksille.

Lankaseokset pidän muovipusseissa, jotka myös on merkitty väriseoksen symbolilla. Kun en tarvitse seosta enää, laitan lopun takaisin pussiin. Kun jälleen  tarvitsen kyseistä seosta, oikea seos löytyy merkitystä pussista.

Se täytyy heikkoudekseni myötää, että vaikka ohjeissa on grammalleen kerrottuu kuinka paljon kutakin väriä on ja yhtä tarkkaan kuinka paljon kutakin väriseosta tarvitaan, olen tehnyt valmiita seoksia summamutikassa. Lopussa/ kun ryijy on valmis voin sitten kertoa menikö nappiin vai onko langat käytetty tarpeettomiin seoksiin.

Neuloja tarvitaan PALJON. Tai siis olisi kiva jos jokaisella seoksella olisi oma neulansa, :D

Kuten kuvasta näkyy, ryijypohjassa ei ole merkintöjä, vaan seuraan värikarttaa. Alussa käytin nuppineuloja kuvaamaan aina 20 solmua, mutta nyt olen luopunut niistä. Itse asiassa ne ovat jääneet jonnekin ryijyn syövereihin ja pistävät aina silloin tällöin mahaani. Jos joskus huomaan, että aah, kolmen solmun sijasta tein vain kaksi, virhe on helppo korjata nyppäsemällä väärä väriseos pois ja ompelemalla siihen oikea.

Kuva kuvaa hyvin työskentelyäni. Apuna käytän pahvisia viivottimen tapaisia liuskoja, jotka ovat järkyttävän huonolaatuisia. Sisältyivät 860e tarvikepakettiin. Langat ommellan liuskan ympäri ja kun liuskaa siirtää eteenpäin, voi valmiit lenkit leikata auki.


3 kommenttia:

  1. Olen iloinen puolestasi! Samalla ihmettelen, mitä viehätystä tuollaisessa tekemisessä VOI olla. Varmaan selviäisi, jos kokeilisi.

    Pidät valmista osuutta sylissäsi, joten olet varmaan iloinen, ettei enää ole samanlainen helle kuin heinäkuussa!

    VastaaPoista
  2. Saara ja Maj-Len tutustuivat ammattilaisen arvostavasti TÖÖTIN TÖIHIN. Terveiset Lehmäjoelta
    Savusaunanlämmittäjä

    VastaaPoista
  3. Täällä jälleen Tilkunviilaaja. Jaoin blogillesi tunnustuksen - käy katsomassa, millaisen!

    VastaaPoista