28.3.2012

Taas näkyy tähtiä

Mikähän addiktio minulla on tähtiin. Aloitin uuden tähtityön McCall's Quilting:n (4.2.2012) ohjeen mukaan.  Ja taas mennään ja täysiä.

Päätin tehdä sen fat quatereista, joita minulla on pari laatikollista. Koska teen tämän työn jälleen scrapeista, käytän yksivärisiä kankaita tuomaan hiemaan rauhaa työhön.

Ensin tein 52 * 6,5'' tähtiblokkia, joista 15 kpl teen 12,5'' kokoiseksi.



Värien sommittelu tapahtuu seuraavasti.( En osaa juurikaan sommitella värejä.) Toivon vain että blokeista tulee mielenkiintoisia, muttei kuitenkaan jokaisesta. Ja toivon, että tumma ja vaalea vuorottelevat niin että tähtiin ja peittoon tulee syvyyttä. Lisäksi yritän sommitella tähdet niin että vierekäin olisi mahdollisesti samoja värejä tai vastavärejä.

Tässä työssä en ole käyttänyt kirkkaita värejä (esim Westministeriltä) vaan olen yrittänyt pitää värimaailman murrettuna, tosin poikkeuksiakin löytyy. 

Kun teen isoja blokkeja, teen ulkosakarat toisiinsa sopivista tai sopimattomista kankaista kuitenkin niin, että sakarat näkyvät. Sen jälkeen on helppo valita keskelle sopiva tähti. Valinnanvaraa riittää.

Näissä sommitteluissa vain laitoin tähtiä sattumanvaraisest paikoilleen.




5 kommenttia:

  1. Kiva peitto tulossa. Isojen tähtien suunnittelu ulkoa sisällepäin oli uusi asia minulle. Se näyttää toimivan upeasti. Älä vähättele saman teeman toistamista. Mestariksi tullaan toiston kautta oli laji sitten mikä tahansa. Murrettu väriskaalasi toimii hienosti ainakin valokuvissa.

    VastaaPoista
  2. Hyvältä näyttää. Taitaa olla aika suuritöinen työ. Mukava väritys.

    VastaaPoista
  3. Tykkään noista väreistä, tähdistä puhumattakaan!

    VastaaPoista
  4. Tähtiä tähdissä, noita en ole ennen nähnytkään. Tämä pitää muistaa kun joskus ehdin omien valmiiksi leikattujen kolmioideni kimppuun. Peitosta tulee kaunis.

    VastaaPoista
  5. Ihanat värit, kaunis peitto tulee, odotan mielenkiinnolla kun on valmis.

    VastaaPoista