31.5.2012

Tähtikartta tikattuna

Kun tilkkupinta on valmis, on edessä takakankaan valinta ja sen valmistaminen. Viime vuoden ameriikan tuliainen oli ihana ruske kangas, jossa oli sinisiä ja punaisia kukkakimppuja. Oikein sopivaa ja kaunista takakankaaksi. Ja varsinki tähän tähtityöhön, jossa oli oikein paljon eri sävyjä.




Mutta sitähän oli tietysti liian vähän. Jouduin taiteilemaan lisäraidan.  Olin onneksi ostanut 3 eurolla, (osamaksulla) just oikean sävyisen kankaan Kvilttaajalta. Kiitos siitä, pelasti mun taustakankaan.




Tikkaus paranee koko ajan. Tänään olisin halunnut käyttää Traditional Baptist Fan mallia, mutta eihän se ollutkaan niin yksinkertaista. Tai olisi ehkä ollu, jos olisin hieman paneutunut asiaan etukäteen. Toinen vaihtoehto oli tehdä ns höyheniä.  Halusin tikata aika tiuhaan, tämä malli imi 4 puolallista lankaa. Koko oli 74'' * 74''  Aikaa meni aika lailla koko päivä ( - 2 h kampaajalla).



Yritin tehdä tämän tikkauksen niin  huolella kuin vain voin, ettei mitään kämmejä olisi käynyt. Ja kaikki meni Hyvin, paitsi viimeisessä nurkassa. Yritin olla tehokas ja tein samalla pussukkaa. Ja niinhän siinä kävi, että viimeiseen nurkkaan tuli rytty. Sain sen kyllä korjattua, mutta totuus on, ettei siinä auta paljoa muuta tehdä jos tikkaa asiakkaalle.




5 kommenttia:

  1. Great star quilt. Hmmm I see some reproduction fabrics in this quilt! Kathir

    VastaaPoista
  2. Aivan upea peitto. Nuo tähdet taustakankaassa ovat piste iin päälle. Tikkaus on mahtavaa.

    VastaaPoista
  3. Tähtityö näyttää tosi hyvältä sekä oikealta että nurjalta puolelta. Tikkaus on hieno:)

    VastaaPoista
  4. Hieno tähtipeitto, hienot tikkaukset! Ah ja voih, olen ihan kade kun viimeksi pusaamani työ on niin säälittävä varsinkin tähän verrattuna! Mutta sun puolesta olen tietysti iloinen.

    VastaaPoista
  5. Kaunis kuin mikä! Jaksan aina ihmetellä sitä, miten toisten peitoissa mielenkiintoiset väriyhdistelmät toimivat hienosti yhteen. Itse kun yritän yhdistellä muita kuin sävy-sävyyn, näyttää lähinnä tyhmälle. Hoh-hoijaa, paljon on vielä oppimista.

    VastaaPoista