11.9.2012

Tikkaukset jatkuvat


Tikkaukset jatkuvat. Päivi Lipponen piti niin paljon tilkkupeiton tikkauksesta, että toi heti toisen peittonsa tikattavaksi. Lanka ja tikkausmalli pysyivät samoina kuin ensimmäisessä. Minäkin luulin, että laitaan vain peiton koneelle ja painan * print* näppintä, mutta ei. Syötin kaikki tiedot uudellee. Peitto oli h-i-v-e-n-e-n pienempi, joten oli helpompi tehdä alusta saakka uusi tikkausprojekti, kuin alkaa korjata vanhoja tetoja.



Olen myös alkanut tikata omaa Villiintynyt Ruusutarha tilkkupintaa. Olen kyllä odottanyt kauan, miettinyt miten sen tikkaisin. Mielessäni oli kaikenlaista, mutta päädyin reunasta reunaan tikkaukseen, e2e. Syy tähän oli se, että tilkkupinnassa ei varsinaisesti ole blokkeja, joita voisin tikata yksitellen. Ja vaikka pystyisinkin tikkaaman keskeltä isoja blokkeja, reunat ovat turhan haasteelliset.

Kerron tässä hieman tikkauksen anatomiasta

Kuvassa nostan kädelläni tilkkupintaa, joka on kiinnitetty pinneillä tikkauskokneen kankaaseen ja rullattu. Taustalla näkyy takakangas jonka oikea pinta on tietysti alaspäin. Takakangas kinnitetään myös pinneillä sekä ylä- että alapäästä tikkauskoneen laipioihin ja rullataan tasaisesti pukeille.


Takakankaan päälle asetetaan vanu, joka kuvassa vasemalla.

Vanu kiinnitetään harsien (tietysti koneella) ja samalla harsinlanka toimii peruslankasuorana. Harsintaa tehdessä kone ei päääse liikkumaan kuin vasemmalle ja oikealle. Tilkkupinta asetetaan lankasuoraa vasten ja harsitaan myös kiinni. Myös sivut harsitaan. Nyt pinta on valmis tikattavaksi. Kuvassa näkyy myös tiheään asetetut nuppineulat, jotka ovat erityisen vanvoja ja pitkiä









Toim huom. Ravut olivat aivan mahtavan hyviä, ehtivät maustua vajaan vuorokauden. Jaloviina ei maistunut ollenkaan.  Rapuja oli juuri sopiva määrä kuudelle alkuruuaksi.

4 kommenttia:

  1. Näyttää nätiltä Villiintyneen ruusutarhan tikkaus, myös Päivin peitossa on tosi kaunis kukkakuvio.

    VastaaPoista
  2. Villiintynyt ruusutarha näyttää tosi kauniilta, ihanat värit!

    VastaaPoista
  3. Odotan innolla ruusutarhan valmistumista! Tähtiä siinäkin, taitaa olla sinun tavaramerkki.

    VastaaPoista
  4. Kyllä on mahdottoman upea työ kaikinpuolin.

    VastaaPoista