21.3.2013

Nappeja housuihin

Olen monta päivää vain tikannut peittoja, ja blokkaan ne kyllä kunhan saan pyydettyä luvat kaikilta asianomaisilta. Siksi olikin niin hauskaa, kun ovesta käveli sisälle taas jotain ihan muuta.

Nuori herra tarvitsi nappeja housuihinsa. Hän oli ostanut ns olkaimet, mutta sitten hän huomasi, etteivät ne yksin riitä. Kaikkiin housuihin tarvittiin nappeja. Paljon nappeja, koska housujakin oli paljon. Neljä nappia eteen ja kaksi taakse, mikäli ymmärsin kuvasta oikein.

Asian teki vaikeaksi se, ettei nuorella herralla ollut niitä nappeja ja minunkin varastoni rajoittui vanhoista paidoista leikattuihin paidannappeihin. Ja housuihin tarvittavien nappien kokokin oli arvoitus, koska olkaimet olivat vielä postissa.

Ylimääräistä häiriötä teki myös se, että kun nuori herra käveli sisään, oli kello jo puoli kuusi illalla. Vakuuttelin ompelevani napit aika ripeästi. Kävellyttäessäni Neroa vielä illemmalla mieleeni juolahti yhtäkkiä, mitä jos asiakas oli odottanut saavansa housunsa jo samaisena iltana. Mitä, jos hänellä ei ole laittaa aamulla kunnon housuja jalkaan. Joiduin varmistamaan asian, muuten en olisi kyllä saanut nukuttua. Onneksi hänellä oli vielä yhdet housut kotona.

Aamulla lähden sitten nappikaupolle.

3 kommenttia:

  1. Hyvät hyssykät sentään. En olisi arvannut, että alat palvella ompelimonakin. Tosi hupaisa henkselijuttu.

    VastaaPoista
  2. Sama tuli mieleeni, kuin Kvilttajallakin. Onko Töölössö edes kunnon palvelevaa ompelimoa vielä??? Vein juuri Julian farkkuja ompelimoon vetskareiden vaihtoon 18e/farkut. En nyt millään jaksanut alkaa vaihtamaan niitä muutaman sentin mittaisia vetskareita itse. Mielummin ompelen vain kivoja juttuja ;)

    Tiina

    VastaaPoista
  3. Lienevätkö napilliset henkselit tulossa muotiin? Näin mielessäni sellaiset, missä on nahkapalat päissä, joissa napinlävet ovat. Mutta eikö ole kivaa, kun voi olla avuksi tällaisissa hiukan erilaisissakin jutuissa? Ja me lukijatkin saamme hauskuutusta samalla :)

    VastaaPoista