8.2.2014

Opintomatkalla USA:ssa 3. päivä

Koska olimme jo eilen täällä Richmondissa ja varsinainen koulutus alkoi vasta 13:30, päätimme ajaa tilkkutyömuseoon Harrisonburgiin. Lähdimme jo 7:15, koska ajomatkaa suuntaansa oli reippaat 200 km ja aamupalaakin piti ehtiä syödä matkanaikana. Olimme museon oven takana viisi minuuttia ennen kymmentä.

Museo oli ihana, tilkkutöitä kolmessa kerroksessa. Antiikkitöiden lisäksi esillä oli myös tuoreempia töitä. Ikävä kyllä en saanut lupaa ottaa kuvia töistä, ei niinkään laillisista syistä vaan salaman käytön takia. Olisin voinut poistaa salaman kamerastani, mutta siitä huolimatta en saanut lupaa kuvaukseen.

Esillä oli myös aivan ihania miniatyyritilkkutöitä, joita voi ihailla Kathleen Ratclifferin studion sivuilta. Työt oli tehty alle 1/4" kokoisista tilkuista. Uskomattoman ihania. Vain huokailimme ihastuksesta!

Aikaa ei ollut tuhlattavaksi, ostimme nopeasti kirjoja museon kaupasta ja ajoimme kaksi tuntia takaisin hotellille. Nopea lounas seisten ja tunnille. Opetus loppui illalla yhdeksältä.

Luulin seuraavaa ; En koskaa tule hankkimaan uutta Creative Studio 5.0 ohjelmaa koska
a) en uskalla
b) en tarvitse
c) joutuisin investoimaan kalliisiin uusiin koneisiin.

Huomasin kaikki luuloni vääriksi. Uskallan, tarvitsen ja uusia investointeja ei tarvita.

Luulin myös että en voisi enää oppia uutta, mutta siinäkin olin väärässä. 

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa kaikin puolin täydelliseltä päivältä!

    VastaaPoista
  2. Kun menee tarpeeksi kauas, niin 200 km viakuttaa pikku pyrähdykseltä, vaikka täällä kotona se on oikeasti pitkä matka. Hyvä, että saat paljon irti matkasta.

    VastaaPoista
  3. Markkinoinnin ällistyttävä voima! Tarvitset vaikket uskonut tarvitsevasi. Mutta creative on hyvä juttu, eiköhän taso 5 ole sitten 5x niin hyvä juttu.

    VastaaPoista