28.9.2014

Tikkauskurssi Atlantassa

Olen ollut Atlantassa Gammill Statler Stitcherin tikkauskurssilla ja tänään neljäntenä päivänä on jäljellä enää kevyt ohjelma ja lounaan jälkeen suuntaamme lentokentälle.

Kurssin ohjelma ja anti ovat olleet todella hienoja. Periaatteessa opettelemme käyttämään tikkausohjelmaa ja sitä kuinka monipuolinen ja joustava se on. Olemme käyneet läpi erilaisia sunnitteluprosesseja ja toteuttaneet sen longarmilla.

Lisäksi kaikki opetus on ollut oman ns. 'boxini' ulkopuolella ja olen koko ajan joutunut haastamaan itseäni ymmärtämään lisää. Kaikki on loogista, mutta mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen on aina oma haasteensa. On helpompaa pysyä siellä minkä jo osaa. Joten innolla odotan tulevaa!

Lisäksi olemme tavanneet neljä tikkausmallien taitelijaa ja he ovat esitelleet omaa filosofiaansa kuinka he suunnittelevat malleja. On ollut upea nähdä kuinka huikeita heidän omat tikatut työnsä ovat. En malta odottaa että pääsen ostamaan heidän tikkausmallejaan ja esittelemään niitä asiakkailleni. Ja toivottavasti myös tikkaamaan niitä.

On selvästi nähtävissä, että nuoret tilkkutyötaitelijat lisäävät modernien tikkausmallien kysyntää ja tikkausmallien taitelijat vastaavat tähän kysyntän. Silti tikkaajien keski-ikä täällä on varmasti yli 65v, mutta myös keski-ikäisiä, joihin itsekin toivon vielä kuuluvani on täällä muutama.

Pöytäkeskusteluissa paljon puhuttu aihe on kuinka saada pysymään asiakaskunta rajoitettuna ja säilyttää aikaa omallekin elämälle. Selvästikin täällä longarm tikkausta ja ylpäätään kaunista
tikkausta arvostetaan eritavalla kuin Suomessa. Kilpailussa tilkkutyön tikkaus palkitaan omassa ryhmässään.

Toivon että voin siirää kaiken tämän oppini ja kokemukseni tikkaukseeni ja tekemään tikkauksistani vieläkin parempia. 

3 kommenttia:

  1. Kiva lukea sun kurssistasi! Odotan kovasti, että saan kuulla ja nähdä, mitä olet oppinut. Uudet tikkausmallit kiinnostavat aina, ja filosofioistakin on kiva tietää nykyistä enemmän.

    VastaaPoista
  2. Hyvä Soile! Hienoa, että olet hypännyt täysillä tilkkujen maailmaan.

    VastaaPoista
  3. Ootko törmännyt missään tikattuun tekstiin? Minä just tein:) En oo ite ainakaan törmännyt, mutta enpä minä koko internettiä läpi kolunnutkaan...
    http://aivosolunajatukset.blogspot.fi/2014/10/kaikki-oikeudet-siirappiin-pidatetaan.html

    VastaaPoista