31.10.2015

Salainen Puutarha

Syyringin hyväntekeväisyyspeitto on nimilappua vaille valmis.

Työ annetaan Syöpäsäätiön Juhlatoimikunnalle, joka on kuudentoista vuoden aikana kerännyt yli 2 miljoonaa euroa, jotka on ohjattu suoraan kotimaiseen syöpätutkimukseen.

Ajatuksesta tähän pisteeseen meni noin puolitoista vuotta. Itse peitoa teimme noin vuoden.

Työn mallina oli Kim McLeanin Stars and Sprigs. Valmistelutöihin meni oma aikansa, valitsin ja tilasin applikointikankaan, pesin ja leikkasin sen. Koska kaikki eivät halunneet applikoida, oli myös tähtiä ommeltavana.  Työ oli iso ja vaativa, mutta oli myös aikaa. Olin valmistautunut myös siihen että työ ei valmistuisi vuodessa.

Arvioimme että yhteensä työtunteja meni noin 400, materiaalikustannukset olisivat olleet noin 650e luokkaa, mutta applikointikankaan ja tikkauksen lahjoitti Töölön Tilkkupaja, Syyringin jäsenet lahjoittivat kaikki muut kankaat. Ajoin mm Lahteen saakka ostamaan takakangasta.

Mitä tästä opin: kaikki haluaa olla mukana tekemässä jotain suurempaa. Ja tämä oli suuri, ihmiset pystyvät niin paljon enempään, kuin he itse uskovat.  Halusin maksimoida urakan ja se onnistui. .. tosi en ole enää killan vetäjä, joten... : D   











28.10.2015

Ihana peitto

Kaikki tyttäreni ovat jo aikuisia, mutta silti haluaisin tehdä heille jokaiselle tämän peiton. Sydämeni ihan sulaa, kun tämä on niin suloinen. Tämän peiton saa Päivityksiä blogin kirjoittajan tytär.

Kankaat ovat suurimmaksi osaksi itsevärjättyjä.







21.10.2015

Siirtolapuutarha

Tässäpä välillä jotain omaakin. Ihana kesäinen Siirtolapuutarha-torkkupeitto. Alkuperäinen malli Quilter's Mixology.  Mahtava kirja. Tikkaus Modern snails. Hitsi Kvilttaaja huomautti jo mitä tuhoa etanat tekee puutarhassa. Huomattu. Takakangas rytyssä, mokomatkin etanat, syytän teitä !!!!!!









18.10.2015

HYVÄ SAUMA ompeluviikonloppua

HYVÄ SAUMA OMPELUTAPAHTUMA KISAKALLIOSSA

Töölön Tilkkupajan ompelutapahtuma 16.-17.1.2016 katkaisee talven ja kokoaa joukon innokkaita ompeluharrastajia Kisakallioon tammikuisena viikonloppuna. Tarkoituksemme on viettää kaksi intensiivistä päivää yhdessä luonnon keskellä  keskittyen siihen tärkeimpään – ompelemiseen. Mikäli joku malttaa tai niska jäykistyy ompelukoneen äärellä, Kisakalliosta löytyy myös monipuolisia mahdollisuuksia liikuntaan ja ulkoiluun.

Hyvä Sauma Kisakalliossa –viikonlopun järjestäjänä toimii Töölön Tilkkupaja. Tarkempi ohjelma käy ilmi alta. Viikonlopun hinta majoituksineen on 150,- euroa. Sitova ilmoittautuminen tapahtuu maksamalla 15.12.2015 mennessä kurssin hinta Töölön Tilkkupajan tilille FI19 8146 9710 0102 64 ja merkitsemällä viestikenttään tunnus “Hyvä Sauma” sekä osallistujan nimi. Lähetä tieto ilmoittautumisesta myös sähköpostitse tilkkupaja@gmail.com.

Kisakallio sijaitsee Lohjalla noin puolen tunnin ajomatkan päässä Turun moottoritietä Kehä kolmoselta. Lohjalle menee myös linja-autoja alle tunnin välein ja nouto Lohjan linja-autoasemalta järjestyy tarvittaessa kätevästi.

Ommellaksesi kivassa porukassa hyviä saumoja Kisakalliossa tarvitset mukaan oman koneen ja tarvikkeet, rennon mukavat asusteet ja iloisen mielen. 

Tervetuloa!

Lisätietoa löytyy:
Töölön Tilkkupaja HYVÄ SAUMA 

Soile

16.10.2015

Kummitytölle

Itsevärjätyt kankaat antavat kauniin ja pirteän lisän tälle huisin kauniille tilkkupinnalle. Peitossa on paljon kasvunvaraa, tuleehan tämä vain nelivuotiaalle kummitytölle. Siksi valitsin peittoon suloisen suosikkikukkani, joka sopii myös aikuiseen makuun.








14.10.2015

Tilkkutyökurssi

Tervetuloa oppimaan taidokkaan tilkkupeiton tekemisen perusniksit.

Kokoonnumme neljänä iltana ja ja teemme hauskan torkkupeiton. Voit itse päättä pohjakankaan värin ja voit ostaa sen esim Eurokankaasta ja minulta saat 42 yksiväristä 2,5 tuuman suikaletta. 
Taustakangas voi olla valkoinen, harmaa, tummansininen... Peitosta tulee tosi hauska.

Kokoonnumme tiistaisin kello 18:00
20./10. 3./11. 10. / 11. ja 17. / 11.

Kurssin hinta on 80 euroa ja se sisältää valitasi mukaan 2,5m kauniita Kona cotton käsityöpuuvillakankaita.

Tule yksin tai ystäväsi kanssa. Ota yhteyttä tilkkupaja@gmail.com tai soita 050 559 6529
Töölön Tilkkupaja sijaitsee Etu-Töölössä Helsingissä
Vänrikki Stoolin katu 10:ssä

Tervetuloa
Soile Kivinen




11.10.2015

DWR -tikkaushaaste meille kaikille

En sano että tämän peiton kohdalla olisi voinut käydä niin että työ olisi jäänyt kaappiin odottamaan tikkausta. Joskus kaunis tilkkupinta voi olla kuin valkoinen paperi, apua mitä sille kirjoittaisin tai piirtäisin, saatikka miten tämän tikkaisin. Ja silloin apuun rientää Töölön Tilkkupajn tikkauspalvelu!

Totuus on että kyllä minäkin tätä peittoa useamman päivän katsoin, katsoin ja ajattelin.. (niinkuin laulussa sanotaan)

Mihin suuntaan lähtisin, koska kauniita ja erillaisia malleja on niin paljon.. Halusin jotain modernimpaa ja raikkaampaa kuin lehdykät. Etsin asiakkaalleni valittavaksi joitakin sopivia malleja ja niistä olikin sitten jo helppo valita. Kun keskusta ja 'meloni' oli tiedossa, valitsin kehyksiin sopivat mallit. Työssä on kahdet kehykset

Kyllä minullakin tikkaamiseen menee aikaa, tikkasin tätä työtä 13 tuntia. Aloitin seitsemältä, toki söin ja join välillä, lopetin illalla kahdeksalta.














9.10.2015

Villiintyneet tähdet

En saanut kameralle tämän peito upeita värejä, vaan keltainen muuttui aina haljuksi. Muuten tikkausmallli Retro ja lila lanka toimivat loistavasti ja tähdet saivat pääosan tällä peitolla.







8.10.2015

Ihana

Ystäväni Maria tikkasi itselleen kankaan ja päällystytti sillä vanhan sohvansa. Sohvasta tuli silmiä hivelevän kaunis.







7.10.2015

Syksyn ensimmäisen tilkkutyökurssin satoa

Modernin ja iloisen näköinen tilkkutyö. Kevyt ja leikkisä tikkaus lisää pintaan sävyjä ja syvyyttä. Peitto näyttää  tosi ihanalta. Tälle työlle annan arvosanaksi kympin. (olenhan kurssi ope : D   )











5.10.2015

Muutoksia hinnoittelussa

Suomi nousuun ja tikkaukset koneelle!

Haluan olla mukana nostamassa Suomea uuteen nousuun, enkä siis jää tuleen makamaan vaan toimin ilman hallituksen pakkolakeja tai ammattiyhdistysten jarrutteluja. Nimittäin loma-ajan palkat, sunnuntailisät tai muut eivät laske tai nosta yritykseni kustannuksia, koska niitä ei yrittäjällä ole.

Ainoa mitä voin tehdä ja teen on lisätä ponnisteluja markkinoinnissa ja hinnoittelussa.

Uusi hinnoittelu ja hieman alhaisemmat tikkaushinnat tuovat esille myös uusia mahdollisuuksia ja  tikkausvaihtoehtoja.

Nämä uudet hinnat ovat voimassa Töölön Tilkkupajassa maanantaista 5.10.2015 lähtien: 

Reunasta reunaan tikkaus                52 e/m2  Tikataan koko tilkkupinta samalla tikkausmallilla
Reunasta reunaan tikkaus + kehys   68e/m2   
Räätälöity / sovitettu tikkaus          75e/m2    (esim Double wedding ring DWR)
Räätälöity tikkaus + kehys               79e/m2
Blokin tikkaus + kehykset                79e/m2
+ SID tikkaus                                   90e/m2    Tikataan saumaan

harsinta                                             40e/m2   Jos haluat tikata työn itse voin harsia sen puolestasi.

Minimihinta                                      75 e        Pienet työt

Kannattaa siis harkita myös kauniita kehyksiä tilkkutyölle.

Hintojen pieni tarkistus alaspäin sekä erillishinnoittelu erityistöille perustuvat tähänastisiin kokemuksiini ja asiakkaiden toiveisiin. Kynnys konetikkaukseen alenee hieman ja ekstrat ovat sitten enemmän ekstraa myös hinnoissa niiden vaatiman työmäärän takia. 

Toivon että hinnoittelumuutos innostaa Sinua ottamaan yhteyttä!

4.10.2015

Tyttäreltä äidille

Tilkkutyön teki tytär 23 vuotiaana ja aikojen saatossa hän menetti kiinnostuksensa koko valtavaan tilkkupeittoon (2,5m * 2,6m). Nyt äiti halusi työn vihdoin valmiiksi ja toi sen minulle. Työ oli valmiiksi ommeltu pussiksi ja osaksi jo käsin tikattu. Jouduin purkamaan koko pussin ja kaikki tikkaukset, jotta sain työn tikkauskoneelle.

Tikkauksesta halusin itämaisen näköisen. Tikkaus onnistui hyvin, mutta näin jälikäteen voisin sanoa, että se olisi voinut olla yhden kuviokerran löysempi ja näin ollen pehmeäpi. 

Ompelin myös kantin paikoilleen. Alkuperäinen suunnitelma oli tehdä se asiakkaan toivomuksen mukaan tilkkupinnan loppukankaista, mutta tikatessani työtä huomasin että kantti kannattaa tehdä pohjakankaan valkoisesta kankaasta. Loppuitulos oli tyrmäävän kaunis. Ja äiti ei aio antaa työtä takaisin tyttärelle … :D