31.10.2015

Salainen Puutarha

Syyringin hyväntekeväisyyspeitto on nimilappua vaille valmis.

Työ annetaan Syöpäsäätiön Juhlatoimikunnalle, joka on kuudentoista vuoden aikana kerännyt yli 2 miljoonaa euroa, jotka on ohjattu suoraan kotimaiseen syöpätutkimukseen.

Ajatuksesta tähän pisteeseen meni noin puolitoista vuotta. Itse peitoa teimme noin vuoden.

Työn mallina oli Kim McLeanin Stars and Sprigs. Valmistelutöihin meni oma aikansa, valitsin ja tilasin applikointikankaan, pesin ja leikkasin sen. Koska kaikki eivät halunneet applikoida, oli myös tähtiä ommeltavana.  Työ oli iso ja vaativa, mutta oli myös aikaa. Olin valmistautunut myös siihen että työ ei valmistuisi vuodessa.

Arvioimme että yhteensä työtunteja meni noin 400, materiaalikustannukset olisivat olleet noin 650e luokkaa, mutta applikointikankaan ja tikkauksen lahjoitti Töölön Tilkkupaja, Syyringin jäsenet lahjoittivat kaikki muut kankaat. Ajoin mm Lahteen saakka ostamaan takakangasta.

Mitä tästä opin: kaikki haluaa olla mukana tekemässä jotain suurempaa. Ja tämä oli suuri, ihmiset pystyvät niin paljon enempään, kuin he itse uskovat.  Halusin maksimoida urakan ja se onnistui. .. tosi en ole enää killan vetäjä, joten... : D   











8 kommenttia:

  1. Huh huh. Kyllä ootte taitavia ja ahkria. Todella upea lopputulos!

    VastaaPoista
  2. Täytyy sanoa, että on upea peitto. Monta pistoa, tilkkua, tuntia....Ja kaikki menee hyvään tarkoitukseen. Olette kaikki upeita ihmisiä.

    VastaaPoista
  3. Peitto on upea! Me ollaan oltu todella ahkeria, eikä minua ainkaan epäilyttänyt hetkeäkään, etteikö peitto valmistuisi. Olihan meillä hyvä työnohjaaja : )

    VastaaPoista
  4. Työ on aivan huikasevan upea! Onneksi olkoon teille kun olette sen eteen tehneet ahkerasti töitä!

    VastaaPoista
  5. Se on aivan ihana! Onnittelut ! Voi onnellista kelle tuo päätyy.

    VastaaPoista
  6. Kaunis lopputulos ja suuritöinen peitto, vaikka teitä olikin monta tekemässä. Nostan hattua ja kumarran, syvään.

    VastaaPoista