6.2.2017

Vinkkilinkki, lopputuloksena kaunis tilkkupinta

Tämän kirjoitukseni tarkoituksena ei ole osoitella ketään, haluan auttaa teitä tekemään parempia ja kauniinpia tilkkupintoja, siis motiivini on itsekäs, haluan päästä helpommalla.

Lisäilen tähän hiljalleen kaikkea mieleeni tulevaa. Korostan että nämä ovat vain minun ajatuksia, joku muu voi tehdä ja nähdä asiat toisin. Lähtökohtanani on kauniin lopputuloksen saaminen.


Silitys

En voi korostaa silityksen merkitystä liikaa. Itse silitän jokaisen sauman ennen kuin ompelen sen uudelleen.  Silityksessä on kaksi vaihetta. Ensin sauma pehmennetään toiselta puolen ja vasta sen jälkeen PAINETAAN sauma haluttuun suuntaa. Lopputulos tarkistetaan ja silitetään vielä uudelleen työn oikealta puolen. Käytän joka vaiheessa höytyä.  Tämä on myös hyvä hetki leikata langanpätkiä. 

Pyrin aina asettelemaan sauma siten että ne olisivat lomittain, toinen saumanvara kääntyy ylös ja toinen alas. Joskus onnistun hyvin, toisinaan huonommin.  Saumojen huolellinen asettelu vaikuttaa siihen kuinka tasainen tilkkupinnastasi tulee. Joskus on hyvä silittää sauma auki, jos kulmassa on hyvin monta kangasta tai jos kankaat ovat paksuja. 

Varo venyttämästä kangasta.  Kokoa tilkkupinta pitkä sauma kerrallaan ja silitä työtä sitä mukaan kun se valmistuu.

Tasainen tilkkupinta on helpompi tikata kuin tilkkupinta jossa saumat ovat huonosti silitettyjä. Tilkkupinnassa on silloin ns löysää kangasta ja tikatessa kangas voi liikkua ja saumat tulevat vinoiksi.   Kun harsin tilkkupinnan kiinni vanuun ja takakannkaaseen, en voi venyttää saumoja suoriksi. Tämän takia hyvin siliteyt saumat auttavat tilkkupinnan tikkauksessa... ja siis minun työtä.

Kommentit ovat erittäin tervetulleita.





3 kommenttia:

  1. Oot oikeassa. Silittäminen tekee ihmeitä. Silitän aina ilman höyryä, mutta sumutan vettä pullosta. Nykyään painan ensin saumaa raudalla nurjalta niin että oikeat puolet ovat vastakkain. Sitten käännän oikean puolen ja silitän saumaa vastaan, niin että siihen ei jää harjannetta. Sen jälkeen vielä nurjalta varmistus, että saumanvarat menevät oikeaan suuntaan - yleensä tumman kankaan puolelle.

    VastaaPoista
  2. Silitystä pidän myös erittäin tärkeänä tilkkutyön ompelussa. Jostakin olen ymmärtänyt että pitäisi silittää ilman höyryä ja niin olen yrittänyt tehdä, joskus myös on otettava höyry käyttöön:)

    VastaaPoista
  3. Silitän ja vielä kerran silitän, mutta nähtyäni liikkeessäsi hyvin silitetyn pinnan mykistyin. Se oli kerta kaikkiaan upea! Siis pinnan nurja puoli. Sellaisesta silityksen mestarinäytteestä olisi hyvä saada kuva. Keskinkertaisia silityksiä ei ole väliä näyttää, niitä vaan syntyy.

    VastaaPoista