19.6.2017

Terveisiä Mäntyharjulta

Aikaisemmin luulin etten ollenkaan ole kurssitettavaa materiaalia ainakin kahdesta syystä. Ensinnäkin en uskonut että innostuisin opettajan antamista malleista ja toiseksi taitamattomuuteni paljastuisi vääjäämättä. ( Olen ollut vain vaateompeluun liittyvällä kurssilla, sekin 20 vuotta sitten Sveitsissä).

Mutta vieraillessani viime kesänä (ex temporee) Mäntyharjulla Sanna Parangon vetämällä tilkkutyöaiheisella kurssilla, en jaksanut odottaa että talvi kuluisi ja minäkin pääsisin sinne.  Ja vihdoin se aika koitti.-

Olin päivän myöhässä koska jouduin tilaamaan lisää HEX and more viivaimia ym ja pääsin tosi toimiin vasta tiistaina. Mutta sitten sainkin ommella niin paljon kuin ompelukoneella pääsi. Syntyi kassia, pussukkaa, liinaa, ym ym. Ja kotiinkin jäi vielä paljon ommeltavaa, kaikkea ei ehtinyt saada valmiiksi.

Mallit olivat hauskoja, innostavia ja jokaiselle jotakin. Jos ei tiennyt mitä tehdä, Sanna kiersi jatkuvasti neuvomassa ja apua sai kyllä kun pyysi. Lisäksi oli ylimääräisiä malleja ja ideoita joita voi sitten kotona rauhassa tehtailla.

Leirin henki oli lämmin ja kotoisa, kaikki olivat yhdessä eikä kukaan jäänyt ulkopuolelle. Taitavammat auttoivat auliisti, jos kysyi neuvoa.

Suosittelen leiriä kaikille, jotka kokevat että päivä on liian lyhyt ompeluun, (myös yöllä pystyi ompelemaan) ja niille jotka haluavat olla mahtavien samanhenkisten ihmisten seurassa.

Vielä viime viikolla kolmos-leirillä oli vielä pari  paikkaa vapaana tälle kesälle....

Mäntyharjun kansalaisopisto






11.6.2017

Olen Mäntyharjulla

Tilkkupaja on kiinni 12. - 17. kesäkuuta. Olen Mäntyharjulla Sanna Parangon tilkkutyökurssilla. Maanantaina 19. kesäkuuta jälleen paikalla, tervetuloa silloin !

7.6.2017

Diabetestutkimussäätiö

Tämä tarina sai alkunsa jo silloin kun olin ihanien Island Batik-kankaiden lähettiläs Suomessa. Sain heiltä laatikollisen kankaita ja pitkän listan siitä mitä minun olisi pitänyt joka kuukausi tehdä.. minähän putosin heti kyydistä. Yritin kyllä parhaani mutta en vain ehtinyt tehdä kaikkea mitä olisi pitänyt.

Yksi aiheista oli hyväntekeväisyyspeitto vapaavalintaiseen kohteeseen ja valintani oli Diabetestutkimussäätiö. Olen toiminut säätiön hallituksessa 1-tyypin diabeteslapsen äidin mandaatilla (jos niin voisi sanoa) noin kuusi vuotta. Diabetestutkimussäätiö tekee arvokasta työtä tukemalla suomalaista tutkimustyötä joka vuosi  500 000 eurolla.

Säätiö on perustamisestaan lähtien jakanut apurahoja lähes seitsemän miljoonaa euroa. Apurahat perustuvat säätiön yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä saamiin lahjoituksiin, jotka jaetaan tutkijoille lyhentämättöminä.


En mainostanut juurikaan peittoa, kanavia on niin vähän. Tänään kuitenkin onnellinen 1 000 euron lahjoittaja haki peiton. Kertomansa mukaan hän on sellainen vilukissa että pitää kesälläkin toppatakkia, joten villavanuinen peitto meni kyllä oikeaan kohteeseen. 





Kiitos lahjoituksesta. ( Raha maksettiin suoraan Diabetestutkimussäätiölle).

5.6.2017

Kaikkea kivaa Mäntyharjulle

SE mitä tilaan lähtee tietysti siitä mistä itse tykkään. Ja mitä haluaisin tehdä. Jos siis mielessäsi on jotain muuta niin voit pyytää minua tilaamaan sen. Teen sen mielelläni.

Otan mukaan  Mäntyharjulle kaikki suikale ym jellyroll pakkaukseni. Loput näkyvät kangaskaupassani. Linkki ylhäällä.




Olen tilannut kolmea erilaista viivainta, ja tuskin saan pidettyä sorminani irti niistä:








Chenilleleikkureita on vain kaksi.





Liima *harso / kangas* pakkauksia



Erilaisia Elizabeth Hartmanin tilkkutöitä esim





Rullia joilla tehdään täydellisiä HST neliöitä.


Tietysti otan mukaan kankaitani ja vanuja, mitä autoon nyt mahtuu.

En ole tilannut mitään suuria määriä, joten jos haluat varata omasi, niin ota yhteyttä. Laitan hinta tiedot kangaskaupan puolelle. 

3.6.2017

VINKKILINKKI: Suoraan ja vinoon

Kun itse myös ompelen tilkkutöitä arvostan ja kunnioitan kaikkia niitä, jotka oikeasti leikkaavat kankaansa lankasuoraan. Itselleni riittää kun kangas on leikattu suoraan. Ommellaanhan tilkkutöitä täysin vinoonkin leikatuista kankaista.

Vino kangas voi kuitenkin yllättää sillä sen reuna venyy melkein niin pitkään kuin vain venyttää. Siksi työn kanssa kannattaakin olla tarkkana. Ihan ompeluvaiheessa ja varsinkin valmiina on syytä varoa ettei tilkkutyötä esittele ja venytä reunoja nostamalla sitä reunoista. Silitys on tehtävä varoen.

Varsinkin kehysten mittauksen kanssa on oltava AINA erityisen huolellinen.

Mittaa työ vain keskeltä, vaikka paristakin kohdasta, niin saat luotettavampaa tietoa reunan pituudesta kuin jos mittaat vain itse reunasta. Merkkaa kehykseen ja tilkkupinnan reunaa keskikohta ja kiinnitä kehys keskelle reunaa. Kiinnitä kehyksen alku ja loppupää ja sitten loput tasaisesti nuppineuloilla. Vaikka tikkaisit työn itse, tämä vaivannäkö palkitsee tekijänsä!!!

Olen irrottanut useammat kehykset ja ommellut ne oikean mittaisina takaisin.

Kauniin tasaisen tikkaaminen on mahdotonta kun ylimääräistä kangasta on näin paljon. 

Lisäksi kysyisin kannattaako kapeaankin kehykseen ommella vino jatkosauma. Mielestäni ei kannata.