7.6.2017

Diabetestutkimussäätiö

Tämä tarina sai alkunsa jo silloin kun olin ihanien Island Batik-kankaiden lähettiläs Suomessa. Sain heiltä laatikollisen kankaita ja pitkän listan siitä mitä minun olisi pitänyt joka kuukausi tehdä.. minähän putosin heti kyydistä. Yritin kyllä parhaani mutta en vain ehtinyt tehdä kaikkea mitä olisi pitänyt.

Yksi aiheista oli hyväntekeväisyyspeitto vapaavalintaiseen kohteeseen ja valintani oli Diabetestutkimussäätiö. Olen toiminut säätiön hallituksessa 1-tyypin diabeteslapsen äidin mandaatilla (jos niin voisi sanoa) noin kuusi vuotta. Diabetestutkimussäätiö tekee arvokasta työtä tukemalla suomalaista tutkimustyötä joka vuosi  500 000 eurolla.

Säätiö on perustamisestaan lähtien jakanut apurahoja lähes seitsemän miljoonaa euroa. Apurahat perustuvat säätiön yksityishenkilöiltä ja yrityksiltä saamiin lahjoituksiin, jotka jaetaan tutkijoille lyhentämättöminä.


En mainostanut juurikaan peittoa, kanavia on niin vähän. Tänään kuitenkin onnellinen 1 000 euron lahjoittaja haki peiton. Kertomansa mukaan hän on sellainen vilukissa että pitää kesälläkin toppatakkia, joten villavanuinen peitto meni kyllä oikeaan kohteeseen. 





Kiitos lahjoituksesta. ( Raha maksettiin suoraan Diabetestutkimussäätiölle).

3 kommenttia:

  1. Upeaa hyväntekeväisyyttä! Kiitos sinulle! 1-tyypin diabetes on ollut läsnä minunkin elämässäni, kun olen ollut mukana kehittelemässä diagnostisia mittausmenetelmiä, todentamiseen ja riskien kartoittamiseksi.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että kauniille tilkkupeitollesi löytyi koti ja vielä niin, että noin arvokas kohde sai muikean lahjoituksen!

    VastaaPoista