31.10.2016

Näen punaista

Hatun nosto niille joilla on kärsivällisyyttä tehdä ja sommitella näin kauniita peittoja.

Tikkauksen lähtökohta oli konstailemattomuus. Koska tilkkupinta oli suoraviivainen ja kuitenkin  melkein kansallisromanttinen halusin tikkaukseen skandinaavista niukkuutta.  Less is more tässäkin tapauksessa.

Langan värin valinta oli helppo, punainen, vanuna kevyttä villaa. Lopputulos oli ihanan pehmeä. Takakangas oli kaksilevyinen harmaa kangas tilkkukaupastani.






29.10.2016

Mystery solved

Joitakin viikkoja sitten kirjoittaessani uutta päivitystä ja valitessani siihen kuvia, huomasin että jokaisessa kuvassa oli keskellä kamala rytty. Miten se olikaan päässyt ohi silmieni ja ns laatukontrollin. Ehdin hädissäni hätyytellä kiltakolleekaani (anteeksi Inari), mutta hänen peitossa oli toinen tikkaus. Kun peiton oikea omistaja löytyi ei ryttyä onneksi enää löytynyt, olin korjannut sen.

Joskus vain sattuu niin että laskos tai muu syntyy nopeasti eikä sitä välttämättä huomaa tilkkupinnalla vaikka kuinka seistä törötän siinä vieressä. Samoin voi jäädä langanpätkiä päättelemättä, ne vain katoavat tilkkupintaan. Kerran on jäänyt osa isoa kuviota tikkaamatta, meni varmaan monta viikkoa kunnes joku puutoksen huomasi. Oli tosi noloa!!!!!!

Tässä tämä peitto nyt on, tekijä on 13v, vakioasiakkaani.






24.10.2016

Täydelliset yhdessä

Kun näin tämän työn tiesin heti mikä tikkausmalli voisi sopia sille täydellisesti. Tikkaus herättää työn eloon. Loppu onkin historiaa.

Tämä Curves-malli on esitelty sivulla Tikkausmalleja mutta koska malli on tarkoitettu hyvin leveälle pinnalle, ei mallin kutistaminen 5 cm tee sille kunniaa. 










20.10.2016

Herkkuja

Iloa ja valoa, sitä tuo Elizabeth Hartmanin kankaat tilkkutöiden tekijöille. Ei ole ihme että ne vain vilahtavat tukkuliikkeessä ja ovat sitten taas heti loppu. Kaikki haluavat niitä. Kaikki haluavat niitä myös minulta. Sain tänään lähetyksen ja enää on vain muutama pakkaus  kumpaakin jäljellä. Ole siis nopea!

Kurkkaa kangaskauppaani!

30 FQ = 140€

Jelly roll 42€


Lisäksi löysin uuden mielenkiintoisen paper piece työn, koko tuumissa 60 x 60. Jos haluat lähteä mukaan viidakovillitykseen, ota rohkeasti yhteyttä. Mallin hinta on 28€.


15.10.2016

Tähtiä pohjoisella taivaalla

Tässä peitossa on paljon tuttua. Väritys on ihanan sininen ja harmaa. Tikkauksena sulkia ja mutkia, yksi suosikeistani.






13.10.2016

Romantiikkaa

Äärimmäisen ihana tilkkutyö, joka on tehty half square triangel (HST) menetelmällä.







12.10.2016

Punainen peitto

Tilkkupajaan on tullut villavanua joka on 2,74m leveää. VIHDOINKIN!


Tämä peitto pääsee suoraan käyttöön, sillä tekijän puoliso on niin ihastunut hengittäviin ja kevyisiin tilkkupeittoihin ettei huoli enää muunlaista peittoa.






11.10.2016

Ethän minua unhoita .. en tietenkään

Tikkasin tämänkin jo aikaa sitten, mutta joudun kaivautumaan valokuvien arkistoon ns ylhäältä alaspäin, jotta pääsen käsiksi kesän tikkauksiini.

Tilkunviilaaja kertoo tästä tilkkutyöstäön lisää  syyskuun blogissaan.

Tikkausmalli on peitoin saajan lempikukka lemmikki ja se onkin oikein erityisen kaunis tikkausmalli. Lisään sen heti tikkausmallisivulleni, siis tänään tistai-iltana.









9.10.2016

Marimekkojen uusi elämä

Tähän työhön on varmaan kerätty sopivia kankaita pitkään, sillä niin kauniisti kankaat sopivat yhteen. Tikkaus mustalla puuvillalangalla, jossa oli aavistus ruskeaa, antaa langalle jännittävän hohteen pysyen silti ihan mustana. Tikkausmalli cotton candy.




Kaunis kaitaliina

Kaitaliina saa pysyä jämäkästi paikoillaan, siksi se on tikattu reilusti tiheään. Välissä on bambuvanua, on sopivan ohutta.

Tämän työn haasteena oli isot saumanvarojen nurkat.  Kankaat olivat jo valmiiksi paksuja, mm värjäyksen takia. Lisäksi suurin osa saumojen nurkista oli 6-8 kankaan nurkkia. Kävin kaikki saumat läpi ja silitin niitä niin paljon auki kuin vain pystyin. Tarvittaessa leikkasin saumanvaraan pienen kiilan (n. 2-3 mm ) jotta sain saumat kääntymään kauniisti. Näin liinasta tuli myös tasaisempi.

Langaksi valitsimme vihreän King Tut puuvillalangan.