30.10.2013

Baptist Fan -tikkaus

Melkein alusta asti tiesin, ettei tälle peitolle sovi käy mikään muu kuin Baptist Fan -tikkaus. Kotiompelukoneella tikkaus on mahdoton tehtävä ja käsin melkein yhtä epätoivoinen yritys. Täytyisi olla mielettömästi aikaa ja tahdonvoimaa jos tekisi tikkauksen käsin.

Malli on mielestäni ehdottomasti yksi kauneimmista. ja se on vaativa toteuttaa jopa Gammill Statlerilla. Lopputulos ei ole 100 prosenttisen täydellinen, mutta silti se on melkein kauneinta mitä olen saanut ko koneella aikaan.




Myös takakankaan valinta osui nappiin. Jossain suuressa viisaudessani olin raskinut ostaa tätä kangasta 8 jaardia. Varmaan silmissäni oli kiilunut jattipeito, joka tarvitsee jättimäisen takakankaan.



Vanuna käytin villavanua, joka oli omaa vanhaa varastoani. Villa on kevyt ja pehmeä. Vie hetken että työ *pullistuu*  normaaliin kuohkeuteensa.

Vielä kantti ja työ on valmis.

29.10.2013

Terveisiä Pietarista ja sen liepeiltä

Tässä urheilijanuorukainen, siis herra mieheni esimies kantaa pontevasti olympiasoihtua 300 m, (oman osuutensa) taas pätkän lähemmäksi Sotšissa pidettäviä talviolypialaisia.

Huomatkaa puvun tilkkumainen väritys. MITÄÄÄ onko sormikkaissa satenkaaren värit!



Uusi koululaukku, huokaus

On asioita, joita ei enää voi muuttaa, kuten tämän laukun vuorikangas,  huoh. Ehkä tuli asteen tai pari liian vahvaksi. Tytär lupasi käyttää laukkua ainakin kaksi kertaa.
 



Lapsityövoimaa. Veljentyttäreni taitteli ja järjesteli yhden päivän kankaitani. Jeee. Kiitos mussukka!! Näin tehdään tulevia tilkkuilijoita. Hyvää jälkeä!


Tilkkupintani sai vaatimattoman harmaan kehyksen.


28.10.2013

Punaista vai valkoista

Asiakkaalla oli toiveena kukkia, joita hän oli nähnyt oppimiskayralla-taas-vihdoinkin  tilkkutyössäni. Koska malliin kuului myös e2e tikkauskuvio, valitsin sen tikkausmalliksi.

Langan valinta osottautui vaikeammaksi palaksi. Ensin valitsin punaisen ja se olisi ollut kyllä kaunis sävy. Kukista tuli kuitenkin niin voimakkaita suhtessa tilkkupintaan, että puolessa välissä ensimmäistä riviä jouduin lopettamaan tikkauksen ja purkasin kaikki pois. Vaalea lanka toimi paljon paremmin eivätkä kukat hypänneet muuten kauniista tilkkupinnasta liikaa esille.





Hain peiton maanantaina postista, tikkasin tiistaina, keskiviikkona lähetin takaisian ja sunnuntaina eräs onnellinen sai peiton jo syntymäpäivälahjaksi !


24.10.2013

Tummia kukkia

Tämä peitto tulee nuorelle neidille. Tikkauslankana tumma luumu antaa lisää särmää muuten vaalealle ilmeelle. Tikkausmallina on kukkia ja tikkaus melko tiheää.





23.10.2013

Loistavia mustia tähtä

Tämän työn kehitystä on voitu seurata Tilkunviilaajan sivuilla. Työ on ollut tosi isotöinen, paljon tientä tilkkua : )

Päätimme lisätä ylä ja alareunaan kehyksen, joka mielestäämme sopi siihen erinomaisesti. keskelle halusimme kiemuroita mutta ei liian esittävää, jotta huomio pysyisi tähdissä.





20.10.2013

Suklaakerroskakku

Tähän työhön oltiin käytetty 4 jelly rollia ja se oli ISO. Lankana oli kaunista meleerattua ruskea-kerma sävyistä lankaa ja tikkausmallina soft and sweet.






19.10.2013

Vahtikoira

Tässäpä taas otos omasta työstäni- tilkkupinta oli jo kertaalleen valmis, kunnes päätin jatkaa sitä vielä yhdellä kierroksella.


Tunnusus: Suuressa viisaudessani ajattelin tehdä vain yhden 'random' suikaleen ja ommella sen työn ympäri. Arvatkaa onnistuko. EI !

17.10.2013

Laineita lammella

Kun tyttäreni näki tämän peiton, sanoi hän heti, että se on kuin metsälampi. Kun tilkkutyön omistaja näki työn tikattuna hän sanoi: ' Laineita lammella' Olisikohan se sopiva nimi?

Ihana tilkkutyö, ihanat värit. 






12.10.2013

Oma työ edistyy

Tämä projekti sai alkunsa siitä, että sain Kathielta keväällä lahjaksi monta pussillista reproduktion kankaita, tilkkuja. Kankaat ovat siis vanhahtavia, ne on alkuperältään jo ennen1900-luka tai niiltä vaiheilta. Printit ovat pieniä ja mielenkiintoisia.

Sain siis melkoisen määrän näitä kankaita, mutta jouduin vielä ostamaan lisää vaaleita printtejä, jotta työ ei tulisi liian tummaksi. Matkallani Alsacessa tilkkutyötapahtumassa näin paljon vanhoja tilkkutöitä ja innostuin niistä niin paljon, että päädyin tekemään oman versioni.

Olen siis ahkeroinut: kaikki neliöt ovat valmiit ja jo ommeltuna neljän palan neliöiksi.



Tässä ainoa kuva välivaiheestä- työstä tulee niin kaunis!


Mutta sitten kävi niin, että kun aloin miettiä minkälaisen kehyksen tekisin työlleni, ystäväni Lorre kertoi, ettei ennenvanhaan yleisesti käytetty kehyksiä!!!

Työstä tulisi liian pieni! (Minulla on parantumaton täytyy-tehdä-ISO-parisängynpeitto-syndrooma. )

Nyt siis ompelen jälleen pieniä HST (half square triangle) noin pari sataa lisää, jotta peitto täyttää kokonsa puolesta minivaatimukseni. Tähtään 2,4m * 2,4m + ehkä kapea kehys.

Tässä on kuva peitosta, jonka näin European Patchwork Meetingissä Alsacessa. Peitossa on käytetty kehyksiä, mutta omastani jätän ne nyt toistaiseksi pois. Jos laitan, niin kehys on korkeintaan 5 cm leveä.,

9.10.2013

Ruusutarha

Olen aika varma että Prinsessa Ruususen päiväpetto näyttäisi aika paljon tältä ! Toivottavasti peitto pääsee romanttiseen vinttikammariin : )




7.10.2013

Angry Birds !

Laiton tämän peiton näyteikkunaan ja siitä tuli melkein nähtävyys pienten päiväkotilaisten joukossa. Kaikki sanoivat *Angry Birds* kun he vaelsivat liikkeeni ohi. Myös pojat huomasivat, että itse asiassa heillähän ei ole päiväpeittoa. : D

Tikkasin hämähäkinverkkoa, koska työn toisella puolella oli varsinainen tilkkutyö, hämähäkkimiehiä. 





Kangas kuuluu Vallilan Angry Birds sisustuskangaskokoelmaan , sitä saa metritavarana ja myös valmiina verhoina.

Löydät Töölon Tilkkupajan myös Facebookissa

4.10.2013

Tilkkuilijan parhaat tavarat

Kun kiertelee maailman turuilla näkee usein kaikenlaisia härpäkkeitä, ja silloin mietin itsekseni, että kuinka paljon helpompaa kaikki olisi, kuinka paljon taitavampi olisin, kuinka paljon kauniimpia töitä tekisin, jos tietäisin mitä vempaimilla tehdään ja jos osaisin käyttää niitä. . Mmmm. En osaa vastata kun en tiedä.

Tässä esittelen nyt omat aarteeni. Ja samalla haastan kaikki blokkaajat avaamaan omat aarrekaappinsa ja kertomaan mitä käytätte ja miten.

Itselleni tärkeimmät työkalut ovat perusleikkausmatto, niin iso kuin on varaa. Turvallinen leikkuri, jonka terä ei jää ulos. Olen vetänyt hosuessani sormeen aika pitkän ja syvän haavan sellaisella leikkurilla, joka terä jäi helposti ulos. Tarvitsin monta tikkiä.


Perusviivaimet, neliö trimmauksiin, kapeaa viivainta käytän ehkä eniten. Olen tuumaihminen.

Nämä ovat sitten ne joita tarvitsen kun ompelen, käytän tikkauskonetta ja ja päättelen lankoja. Sormus on varattu neulalle, joka aina ennen oli hukassa. Nyt sen paikka on selvä, lahjaksi saatu neultyynysormus.



Koneen puhdistukseen käytän topspuikkoja ja ompelukoneeni öljyän pienellä ruiskeella. Tarpeeksi iso ratkoja ja pinsetit ovat myös oiva työpari.

Tikkauksen lankojen päättelyssä käytän 'päältätäytettävää' neulaa ja näkymättömän pientä virkkauskoukkua, auttaa paljon, jos lanka on alle puoli senttiä. Päätellessäni lankoja en koskaan leikaa katkaise lankoja, vaan päättelen ja lopuksi pujotan langanpäät työn sisälle.

2.10.2013

Tilkkutyö silkkisolmioista

Olen itsekin kerännyt ja haaveillut tekeväni tilkkutyön herra mieheni solmioista. Niitä nimittäin on. Luulen että olen jo yhden keräilysatsin heittänyt roskiin 'turhana toivona'. Tämä tikkaamani tilkkutyö herätti kuitenkin toivoni uudelleen henkiin. Tilkkutyö oli jo asiakkaani neljäs tilkkutyö, joka oli tehty kravateista.. Työssä oli hienoja kalliita merkkisolmioita, jotka pääsivät nyt ns eläkepäiville toivottavasti hyvin palvelleina.