30.9.2016

Uusia tikkausmalleja

Ihanien asiakkaitteni toiveesta olen tehnyt uuden sivun *Tikkausmalleja*, jolle olen kerännyt  suosituimpia mallejani ja joukossa on myös kaksi uutuutta, Eccentric ja Curves. Molemmat ovat moderneja tikkausmalleja

Eccentric
Curves

Tikkauksen hinta on edelleen 52€/ neliö sisältäen langat.

Sivulla olevien mallien lisäksi minulla on edelleen satoja muita malleja.


Tilkkutyökursseilla on vielä tilaa, joten rohkeasti vain mukaan!

26.9.2016

Tilkkutyökurssit lokakuussa

Tervetuloa oppimaan onnistuneen tilkkupeiton tekemisen perustiedot. Kokoonnumme neljänä iltana Vänrikki Stoolin katu 10:ssä ja ja teemme  tämän kauniin torkkupeiton.




Kurssin hinta on 120 € ja se sisältää tilkkupinnan kaikki kankaat sekä opetuksen. Käytämme valmiita Island Batik suikalepakkauksia, joten työskentely on tehokasta ja liikkeelle päästään nopeasti. Voit valita oman mieleisesi pakkauksen kangaskaupastani.




Voita olla aloittelija tai jo pidemälle edistynyt, yhdessä tekeminen on hauskaa ja aina oppii uutta. Leikkaaminen tapahtuu Tilkkupajassa, mutta ompeleminen tehdään kotona, joten ompelukone on hyvä olla olemassa. 

Ryhmä 1 kokoontuu keskiviikkoisin  5, 12, 19 ja 26.10.   klo 18-20

Ryhmä 2 kokoontuu torstaisin 6, 13, 20 ja 27.10.   klo 18-20


Tule yksin tai ystäväsi kanssa. Ota yhteyttä   tilkkupaja@gmail.com   tai   soita 050 559 6529. Yhdelle kurssille mahtuu 3 ompelijaa. 

Ilmottautua voit myös vieressä olevan linkin kautta.

Tervetuloa
Soile Kivinen

20.9.2016

Ihastuttava työ

Myönnän, minulla ei ole hajuakaan kuinka tämä työ tehdään. Tikkasin  vaaleahkolla roosalla langalla, joka toimii upeasti joka tilkkupinnan värillä. Tikkausmalli on yksi suosikeistani, modernisti vanhanaikainen.








19.9.2016

Mustaa valkoisella.. tai roosaa

Tämän peiton omistaja halusi väriä, roosaa, muuten mustavalkoiselle tilkkupinnalle. Lopputulos oli hauska! Myös tilkkublokkien asettelu oli erittäin onnistunut. Tikkausmalli on Retro,  myös ihan superhyvä valinta.






Valoitusteknisuistä syistä johtuen takakangas ei näytä mustalta vaikka olikin ihan pimeän musta!

18.9.2016

Toisen roska voi olla toisen aarre

Silppu sai heti uuden kodin. Mitä tästä opimme!!!


Uuden tilkkupinnan blokkien timmauksessa syntyi aimo kasa silppua. Jos joku tuntee tarvitsevansa ko -materiaalia saa  halkea sen Tilkkupajasta.

Tässä malli värimaailmasta ( aika ihana)


Ja tässä silppupussi.



15.9.2016

Turkooseja flamingoja

Tilaustyö tulevalle miniälle, jonka toiveena oli turkoosia. Tästä tuli kyllä hieno. Tikkaus aavistuksen verran vaihtelevan värisellä mustalla. Tikkausmalli Alex, jossa on jotain samaa kuin flamingoissa.







Muistathan varata itsellesi aikaa ja käydä tutustumassa Syyringin näyttelyy Laakson sairaalassa










12.9.2016

Australia

Peiton nimi tulee tietysti Kaffe Fassettin aboriginal kankaiden nimestä. Tikkaus on perinteinen korvapuusti malli, lanka näkyy kauniisti vaalealla mutta ei ole tummalla liian valkoinen. Takakankaana samaa aboriginal kangasta kirkkaan oranssina. Tässä peitossa on alkuvoimaa!







7.9.2016

Napakka pöytäliina

Tikkauksen lisäksi ompelin tähän työhön myös kehykset, kaikki reunat erivärisiä. Työssä on polyestervanu, ei ainakaan kutistu pestessä.

Tikkauksena pullonpohjatikkaus ja lankana aavistuksen vihertävä harmaa lanka. Sopii täydellisesti kirjavalle tilkkupinnalle. Näkyy, mutta ei hyppää silmille.






Lisäsin joitakin uusia kankaita kangaskauppaani. Käy kurkkaamassa!

Haluaisin sanoa pari sanaa tikkauksesta ja materiaaleista ja niiden vaikutuksesta tilkkupeittoon.

Jos haluat pehmeän ja notkean  torkkupeiton, valitse kankaiksi ja vanuksi pehmeitä materiaaleja. Vanha monta kertaa pesty kunnon marimekko ei ole koskaan pehmeä ja notkea, ei myöskään paksut puuvillat kuten Eurokankaan Perla. Se on jo valmiiksi kova, raskas ja kankea. Nämä kankaat sopivat sellaisiin töihin joiden on hyvä pysyä suorana, kuten liinat.

Mutta sitten olen kerran tikannut huonekalukankaan, joka oli vain pesty ja siitä tuli todella mukavantuntoinen takakangas. (terveisiä Ouluun)

Vanuna kannattaa käyttää luonnonkuituja. Esim bambu vanu on ohut ja notkea, mutta tiivis ja tikattuna todella miellyttävän tuntoinen. Puuvilla on on aavistuksen paksumpi ja polyester kevyt ja sopii siksi isoihin töihin.

Se miten tikkaat tilkkutyösi ei tee siitä pehmeää tai kovaa. Ja nyt en puhu voittoisista kilpailutöistä (Birmingham :D)

Maksimaalisen harvaan tikattu tilkkutyö on vasta minimivaatimus tikkaukselle. Se, että jättää peiton tikkaamatta ei tee siitä pehmeämpää.  Harvaan tikattu tilkkupinta on hauras ja vanun voi revetä pestessä ja puistellessa. Lisäksi se voi ajan kuluessa muuttua epäsiistin näköiseksi ja ryttyiseksi. Kaikesta huolimatta tämäkin työ läpäisi Birminghamin seulan.



6.9.2016

Retro tikkaus + Elizabeth Hartman kankaista

Siis aivan superhauska tilkkupeitto ja siihen melko täydellinen tikkaus : D







Elizabeth Harmanin kankailla on kova kysyntä ja FQ pakkaukset ovat jälleen loppu. Eikä ihme, nehän olivat niin ihania. Syyskuun puolessa välissä tukkuliikkeeseen tulee niitä lisää ja toivottavasti saan silloin omani.. siis teidän kankaat!

Paintbox

solids

5.9.2016

Kesävauvalle

Suloinen tikkaus suloiselle peitolle, tikkaus vaalealla harmaalla ja mallina kesän pörinää





2.9.2016

Aukioloajat

Otan rohkea askeleen, tosin koeluontoisesti, ja annan tilkkupajalle aukioloajat.

maanantaista torstaihin 9-12 ja 14-17

perjantaina klo 9-13

lauantaina ja sunnuntaina suljettu

Lisäksi tilkkupaja on edelleenkin aina auki sopimuksen mukaan, soita 050 5596529.