2.12.2018

Ensimmäinen adventti

Pari vinkkiä.

Olen varmasti joskus esitellyt tämän nopea tavan tehdä  aina juuri oikean levyistä kanttinauhaa. Tarvitset pitkän parsinneulan ja silitysraudan. Loppu hoituu melkein itsestään



Pitkään katsoin myös noita värikkäitä pinneja, katsoin ja ihastelin. Sanna (Paranko ) antoi käyttää omiaan ja ne olivat aivan mahtavia. Pystyin liittämään yhteen kankaita johon EN halunnut neulanreikiä. Lisäksi käytän niitä kanttinauhan kiinnittämisessä, niin paljon nopeampia kuin neulat.




Nyt voi jo kunnolla alkaa fiilistellä ja odottaa Joulua. Sehän on oikeastaan sitä parasta aikaa, Joulun odotus.

Olen tehnyt itse jo kolme joulukuusta, kyllä siihenkin voi addiktoitiua. Kaksi pientä on jo ihan valmiina ja kolmas iso odottaa että pääsen jatkamaan tikkausta.

Kaikki mallit on myyty loppuun mutta olen tilannut lisää sekä isoja että pieniä kuusia. Pussissa on aina kaksi paperimallinetta.  Näitä on superkiva tehdä  (ja nopea),  hyvänä apuna on add-a-quarter viivain, joita myös vielä jokunen.  Malli tulee ihan kirjekuoressa, kiva lahja vaikka tilkkutyökaverille.
Lisää malleja löytyy täältä Tilkkutyömalleja


Iso kuusi, 15€ 
Pieni kuusi 12 €

1 kommentti:

  1. Voi että! Minä en kyllä osaa tehdä tuolla menetelmällä! Joudun käyttämään pitkää kaavaa ja silittämään ensin kahtia ja sitten reunat erikseen. Olisipa hienoa, jos jotenkin maagisesti oppisin paremman tavan.

    VastaaPoista