Punaista ja valkoista
Innoituksen tähänkin peittoon löysin internetin tarjonnasta. Mutta kuinka pystyinkään täysin sössimään värimaailman vaikka se oli näin helppo: punaista ja valkoista. Jossain silmieni syövereissä aloinkin käyttää mustaa kangasta, jossa oli valkoista vain nimeksi.
Pitkään ihmettelin miksi raikas esikuva näytti niin paljon kauniimmalta - ihan jouduin miettimään missä vika kunnes sen keksin. Kaikki mustat piti vaihtaa pois, mikä tarkoitti sitä että joka ikinen blokki piti purkaa. Siitä nimi Kaksinkertainen... koska tekijä oli niin yksinkertainen.
![]() |
Kaksinkertainen |
![]() |
Alpeilla (Kuvat Tiina Saaristo) |
Yleensä en olisi niin tarkka ja haluan kannustaa itseäni omiin ratkaisuihin. Siihen, että minä itse saan tehdä omat säännöt omalle työlleni. Jo se, että kokoan kankaan useammasta palasta, jotta pystyn leikkaamaan siitä tarvittavan kokoisen palan, on tilkkutyötä aidoimmillaan. Mutta tässä työssä musta ei vain ollut kaunis minun silmälleni.
Koska työ on niin tyttömäinen ja blokkikin hyvän kokoinen, tikkaan tähän jotain nuorekasta. Tässä kaksi ehdokasta. Luulen että valitsen Aprikoosin.
![]() |
. |
![]() |
. |
Sama Aprikoosi-tikkausmalli voisi sopia hauskasti tälle Riina Hurmalaisen tilkkutyölle.
Toivon että olen jo Suomessa. Tätä kirjoittaessani en vielä tiedä, sillä Ilmailualan Unionin lakkouhka on hieman sekoittanut matkasuunnitelmiani. Toukokuu on niin kiireinen, tunnen kuinka stressitason nousu humisee jo korvien välissä. Lisäksi LVI-miehetkin kuulemma menevät lakkoon... (#putkiremppa)
Yrittäjänä en voi lakkoilla, ihanaa että on paljon töitä luvassa.
Soile Tilkkupajasta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti