6.3.2016

Valmiiksi leikattuja ärsyttäviä tilkkuja

Sain kesällä Amerikan ystävältäni Lorrelta lahjaksi Kaffe Fassettin kankaita. Kun niitä sitten järjestelin löysin suorastaan ärsyttävän paljon valmiita paloja, jotka oli leikattu timantin muotoon. Sen verran ne häiritsivät mielenrauhaani että päätin leikata niitä hieman lisää. Laitoin välikaitaleiksi vuorotellen tummempaa ja vaaleampaa KF.


Ensin ajattelin laittavani paloja enemmän sekaisin, mutta huomasin että jos palat ovat kovasti samanvärisiä kehysten kanssa, alueesta muodostui vain vihreä läntti. Selvä jaottelu tummiin ja vaaleisiin toimi paljon paremmin.


Tikkaus oli taas päänsärky, tikkasin ensin suosikkimalliani Alex, ja tukevan sinivihreällä langalla. Ei toiminut. Jouduin purkamaan kaksi riviä. Mutta siinä purkaessani ajatus kirkastui ja tiesin tarkalleen mikä toimii.


Valitsin langaksi kahvin värisen kiiltavan langan ja tikkausmalliksi scribblen, toimii aina.

Onneksi kantti oli helpompi valita, mutta sitäkin inspiraatiota jouduin odottamaan pari kuukautta. Lopulta valinta oli selvä, vaihtoehtoja ei ollut.




Tästä tuli oikein kiva pieni torkkupeitto !

11 kommenttia:

  1. Ihana kukkea puutarhamainen tunnelma. Värit menevät niin sulavasti yhteen. Todella kaunis peitto.

    VastaaPoista
  2. KF:n kankaat sopivat tuohon erinomaisesti. Kaunis lopputulos.

    VastaaPoista
  3. Kaunis! Purkuhommeli lähes ilahdutti ;-)

    VastaaPoista
  4. Niin mainio lahja! Kauniisti asettelit ja sait todella upean peiton!

    VastaaPoista
  5. Kuuluu sarjaan: voiko paljon kauniimpia olla!

    VastaaPoista
  6. Kuuluu sarjaan: voiko paljon kauniimpia olla!

    VastaaPoista
  7. Upea ja ihanan kukkainen peitto, todella ihana!

    VastaaPoista
  8. Upeat, ihanat kankaat! Ihana peitto! Todella taiteellinen! Tykkään tykkään!

    VastaaPoista
  9. Ihanat värit ja kankaat. Kaunis työ!

    VastaaPoista