12.10.2012

Marimekkoja

Amerikan opeista vielä sen verran, että vaikka siellä tuntui etten oppinut mitään, niin silti opin mitä voi tehdä, vaikka kysymykseen MITEN ? olenkin joutunut itse hakemaan vastauksia.

Tällainen kysymys tuli eteeni kun sain tikattavakseni ihania kauniita kauniita Marimekon kankaista tehtyjä liinoja. Vaikka vanu olikin ohut, niin tenkkapoo tuli eteeni kun totesin, ettei kone mene 8 kankaan risteyksestä ohi. Siinäpä aikani mietin mitä tehdä. Kunnes muistin kerran jo epäonnisesti käyttäneeni trim-out. Silloin trimmasin myös osan tikattavaa kuvaa pois.

Oppia ikä kaikki. Toinen vaihtoehto oli trim-in, jolloin etsin päätteeltä kaikki ne kohdat (ompelukoneen pää osoitti asennetulla laservalolla oikeat kohdat), joiden yli kone ei liukunut. Piirsin hiirellä kohdan tietokoneella ja painoin trim-in ja kone posti kaiken alueen sisäpuolelta. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että kun ompelukone tikkasi mallia ja tuli tällaiselle paksulle kohdalle, teki se siihen pienen ns solmun liukui ylitse tai sivulle 1-2 cm ja jatkoi ompelua.

Jatkotoimenpiteenä päättelin kaikki 0,5 cm langanpäät.. : )  * 4 joka kohdassa.





Tikkausmalliksi valitsin aika juhlallisen mallin ja myös lanka sopi kauniisti kokonaisuuteen. Olen oikein tyytyväinen lopputulokseen. Liina on todella kaunis.

Lisäksi tikkasin myös puniasen joululiinan, johon sain valita myös jouluisen tikkauksen.








Lisäksi olen ehtinyt väkertää itselleni sukat. Nämä kestävät juuri ja juuri yhden vuoden, kun teen ne ohkaisesta langasta ja pidän koko talven. No parsia kyllä pitää aina jossain vaiheessa.


2 kommenttia:

  1. Toivottavasti niitä trim-in -kohtia ei ollut kovin montaa. Pikkupätkien päättely - uuh, tuskastuttavaa puuhaa mielestäni. Komeita liinoja, sinulla on ihana homma, kun pääset ihan konkreettisesti nauttimaan toisten tekemistä töistä.

    VastaaPoista
  2. Eipä olisi arvannut että tikkaaminen koneella on näinkin jännää, hyvin olet ongelmat ratkaissut. Liinat ovat todella kauniit.
    Hienot sukat olet tikutellut.

    VastaaPoista